Joka vuosi leskenlehdet pääsevät yllättämään. Ihmettelen kuinka ne jaksavat puskea päänsä paksun mädäntyneen lehtikerroksen läpi miltei vielä routaisesta maasta. Mistä ne saavat voimansa? Ne nousevat tarmokkaasti ja määrätietoisesti ja kääntävät innosta hehkuvat kasvonsa valoa kohti joka aamu yhä uudestaan ja uudestaan. Tuntuu kuin ne päiväsaikaan imisivät itseensä niin paljon lämpöä, että sillä voimalla on mahdollista selvitä keväisten hallaöiden läpi hengissä seuraavan aamuun, vaikka elohopea laskisi yöllä nollan alapuolelle.

Ajatus: Voi kun mekin osaisimme leskenlehtien tavoin kääntää jatkuvasti kasvomme pienenkin Valonpilkahduksen suuntaan ja imeä itseemme lämpöä ja rakkautta Jumalan läsnäolosta niin että toivomme pysyisi vahvana hallaöiden läpi. Kun jaksaisimme tyynesti odottaa yön läpi päivänkoittoa ja uskaltaisimme ensimmäisten valonsäteiden myötä nostaa kasvomme yön varjoista Valoon.