Ja niin on taasen joulu, ja lumihahtuvat
ne taivahilta leijaa kuin perhot valkeat.

Niitä enkelilapset pienet sirottaa yli maan,
kun taivaan ikkunoilla ne seisoo polvillaan.

Kas tuonne vielä vähän ja tuonne hiukkasen,
Hei vaan! Jo musta maa on pian vitivalkoinen.

Ja pienet enkelilapset käsiään taputtaa.
Ja Pietarin luo sitten ne juosta reputtaa.

Oi avaa oveasi hiukan, hiukan vaan,
niin että joulun viedä me saamme maailmaan!

Pietari hymyilee, oveaan raottaa.
Älkää vilustuko! Pian kotiin joutukaa!

Ja niinkuin tähtein välke, kuin paiste kuutamon
yömekoissaan ne lentää. Ne maassa kohta on.

Ne kulkee sormi suulla, ne hiljaa hipsuttaa.

Missä vain he kulkee, siellä ihme tapahtuu:
pois sieltä huolet väistyy, ja hymyyn menee suu.

Sydämet siellä syttyy valoon, ilohon.
Siellä on hyvä tahto ja siellä joulu on.

Tämän minulle tuntemattoman kirjoittajan joulurunon kautta kaikille siunattua joulua ja onnellista uutta vuotta!